perjantai 9. syyskuuta 2016

Kiertopajat part 4: tekstiili

Viimeinen kiertopaja. Tällä kertaa oli vuorossa tekstiili. Ihan mielenkiinnolla odotin mitä tulee vastaan. Saimme kaksi erilaista tehtävää. Ensimmäisenä piti tehdä jonkinlainen huopakangas villasta ja sommitella siihen viivoja. Koulu oli saanut tilauksen lasinalusista joltain taholta, joten opiskelijat tekivät näitä. Käytettävissä oli valtava määrä erilaisia villoja.




 Villana käytimme merinovillaa, koska kyseinen villa huopuu tosi helposti ja on mukava käsitellä (niiiiiiin pehmeää!)
En oikeen aluksi meinannut keksiä mitä tehdä, joten tein vain viivoja ja siitä se sitten lähti.










Viimeisiä viivoja viedään..
Tämän jälkeen huovutettiin vedellä viivat kiinni ja kutistettiin koko kappale vaadittuun kokoon.









Valmis tuote, jossa alustavasti sommiteltu leikkauskohdat narulla.



Tuli yllättävän kiva tästä. Parempaakin jälkeä olisi tietysti saanut tehtyä mutta kyllä se ihan käypä on.
























Seuraavana saatiin tehdä mitä halusimme. Opettaja ehdotti, että kävisimme hakemassa luokasta huovutuskirjoja, joista voisimme saada ideoita mitä tahtoisimme tehdä. Löysin tämän kuvan erään tanskalaisen taiteilijan huovutuskirjasta. Vaikutti mielenkiinoiselta tehdä mutta hirvitti kerkeänkö tekemään sitä.
Here goes nothing, yritetään ainakin.















Runkona käytin metalliverkkoa, jonka vaan taivuttelin paikalleen. Pohjamateriaalina käytin kohtalaisen karkeaa villaa erilaisista paloista. Hyötykäyttöä siis, mitään ei mene roskiin.

Tein paloista pitkulaisia soiroja tai vastaavia ja kiinnitin ne langalla runkoon kiinni. En hirveän tiukasti, koska päälle tulee vielä paljon tavaraa...













Pohja tehty, nyt seuraa päällystäminen. Käytin luonnonväristä ruskeaa suomenlampaan villaa. Tässä menee tovi...





















Job done! Ei siinä mennytkään niin kauaa kun luulin: näin paljon sain tehtyä 4h aikana...

Seuraavaksi pitäisi tehdä yksityiskohtia ja saada kannosta edemmmän puumainen.





















Lisäsin oksan reiän! Vielä vähän puumaisuutta pitää saada. Neula käteen ja töihin.
































Lopuksi jäi vielä aikaa joten päätin vielä tehdä lisää yksityiskohtia... Noh, malliksi otin linnun kuvasta (http://cdn.picsauce.com/wp-content/uploads/2013/07/BwApsOm.jpg) ja se onnistui ihan kivasti!

Kannon kuviointi onnistui lopuksi myös ihan kivasti, näyttää huomattavasti enemmän puulta kuin ihan ensimmäisissä kuvissa...




Oli jälleen mukavaa. Huomasin kantoa tehdessä miten nopeasti oppii miten huovutusneulalla saa tarkkaa jälkeä ja miten neula käyttäytyy.




Kiitos jälleen. Seuraavaksi odottelen takaisin alakertaan pääsyä..


perjantai 2. syyskuuta 2016

Kiertopajat part 3: vaatetus

Seuraavana oli vuorossa vaatetus. Vähän pelotti mennä, koska oli huonoja muistoja ylä-asteen ja ala-asteen "rättikässä" -tunneilta. Tehtävänantona oli tehdä kassi. Itse sai päättää mihin tarkoitukseen mutta kunhan se oli kassi ja siinä on applikoitu kuvio, josta löytyy neliö, kolmio ja ympyrä. Päätin tehdä kauppakassin johon applikoin puun, joka kannattelee maapalloa latvustossaan.






Sapluunat valmiina. Seuraavaksi kankaan valinta ja leikkuu.
















Kankaana päätin käyttää vaaleaa ja kohtalaisen vahvaa kangasta, jotta kauppakassi ei repeä kesken kauppareissun ja kestää mahdollisesti enemmänkin käyttöä.











Ompelun aika.. Saa nähdä mitä tulee.




















Palat leikattu valmiiksi ja nuppineulat kiinni. Osa saumoistakin tehty jo. Näyttää ihan kivalta.












Valmis tuote. Olin vähän ylpeä itsestäni. Tuli jopa näin hyvää jälkeä.
Maapallo ei oikeen näytä maapallolta, koska en jaksanut alkaa leikkelemään mantereita. Muuten olen aika tyytyväinen lopputulokseen.

























Jäi ylimääräsitä aikaa joten päätin käyttää sen hyödyksi ja tein itselleni hitsaussuikan. Tästä tulikin hieno! Tekeminenkin oli mukavaa.



Oikealla toinen kuvakulma.






Tämä oli tosi kivaa ja mukavaa. Aika kului mukavasti ja sain tehtyä tehtävänannon reilusti ennen aikamäärettä. Oli kiva ommella ja suunnitella. :)

Kiertopajat part 2: metalli

Seuraavaksi oli vuorossa metalliin tutustuminen. Tehtävänantona oli tehdä jokin astia, joka muistuttaa eläintä.





Päätin ottaa malliksi korpin. Löytyi aika kiva malli netistä. Kuva pitää vielä suurentaa ja leikata palat irti paperista.

















Mallit leikattuna ja suurennettuna sopivaan kokoon. Kuvasssa näkyy korpin kroppa (Vas. ylä), pyrstö (Vas. ala) sekä siipi (oik. ylä)






Kaikki palat piirretty peltiin. Plasmaleikkuun aika.

Plasmalla leikkaaminen oli yllättävän haastavaa aluksi, koska en ollut ikinä ennen leikannut plasmalla. Kivaa oli! Opin jotain uutta.











Seuraavana oli vuorossa korpin muotoileminen linnuksi. Tähän tarvittiin ahjoa. Tuli muuten hiki.


















Seuraavaksi tein korpilleni jalat. Jaloista ei tullut ihan sellaisia kuin halusin mutta ihan kivat niistä tuli. Kuvassa näkyy korppi kasattuna. Kasaus tapahtui hitsaamalla ensin kropan molemmat palat kiinni, siivet, jalat ja lopuksi pyrstö. Yllättävän hyvin onnistui hitsaaminen, kuitenkin viimeksi hitsannut jotain noin 12 vuotta sitten...














It's a special birdy! Nokka meni aika pahasti vinksalleen mutta se tuo korpille ehkä vain luonnetta.


Seuraavana kiilloitus.

















Kiilloituksessa käytin välineenä kulmahiomakonetta. Aika kivasti sai pintaan tekstuuria pelkästään hiomalla. Näyttää paljon paremmalta.

Ajattelin lämpökäsitellä lintuni, jotta saisin siihen enemmän värejä ja mielenkiintoa.






Valmis! Tuli yllättävän kivan näköinen. Lämpökäsittely oli aika erilaista mitä olin ajatellut. Maltti on valttia tuossa hommassa.









Toinen kuva eri kuvakulmasta.







Kaiken kaikkiaan oli kyllä mukavaa tehdä taas jotain metallista. Opin uutta ja sain tehtyä tuotteen valmiiksi määrätyssä ajassa.